Ensisijainen ero nationalismin ja isänmaallisuuden (Nationalism vs Patriotism) välillä on heidän näkemyksensä kansakunnasta ja sen suhteesta muuhun maailmaan. Nationalismi sisältää uskon kansallisvaltioon, joka on yksinomainen ja sisäänpäin katsova, kun taas isänmaallisuus ilmentää ei-yksinomaista kiintymystä omaan kansakuntaan.
Toinen merkittävä ero nationalismin ja patriotismin (Nationalism Vs Patriotism) välillä on heidän lähestymistapansa vuorovaikutukseen muiden kansojen kanssa. Nationalismi on usein linjassa vastakkainasettelun kanssa muita maita kohtaan, mikä edistää vihamielisyyttä, kun taas isänmaallisuus omaksuu osallistavamman ja yhteistyökykyisemmän asenteen vieraita valtioita kohtaan. Tämä vastakohta on ilmeinen isänmaallisten yksilöiden valmiudessa osallistua kansainväliseen yhteistyöhön ja diplomatiaan, toisin kuin nationalisteja, jotka saattavat puolustaa eristäytymistä ja konflikteja.
Lisäksi nationalismi pyrkii korostamaan kansakunnan homogeenisuutta, mikä joskus johtaa vähemmistöryhmien syrjäytymiseen tai syrjäytymiseen. Sitä vastoin isänmaallisuus on sopusoinnussa monimuotoisuuden ja monikulttuurisuuden kanssa, koska se keskittyy syvään rakkauteen ja uskollisuuteen koko maata kohtaan eikä kansallisen identiteetin kapeaan määritelmään.
Jatka lukemista, kun löydät lisää Nationalismi Vs Patriotismi.
Mitä on nationalismi?
Nationalismi on monimutkainen ja monitahoinen ideologia, joka perustuu uskomukseen, että yksilön uskollisuuden ja omistautumisen omalle kansakunnalleen tulee olla etusijalla muiden kansalaisten tai tiettyjen väestöryhmien huolenaiheisiin ja näkemyksiin nähden. Sille on ominaista syvä ylpeyden tunne ja kiintymys omaan maahansa, johon usein liittyy sen hyveiden kiihkeä edistäminen samalla kun vähätellään tai hylätään sen puutteet.
Kansallismielisyyden ytimessä pyörii vahva identiteetin tunne ja kulttuurinen yhtenäisyys, joka on sidottu tiettyyn kansaan. Tämä identiteetti sisältää usein yhteisen kielen, historian, perinteet ja arvot, jotka yhdistävät yksilöitä tietyn maantieteellisen ja poliittisen kokonaisuuden sisällä. Nationalistit korostavat tyypillisesti kansakuntansa ainutlaatuisten ominaisuuksien säilyttämisen ja edistämisen tärkeyttä, jotka he pitävät muita kansoja parempina.
Yksi nationalismin tunnuspiirteistä on sen taipumus puolustaa kansakunnan poikkeuksellisuutta. Tämä tarkoittaa, että nationalistit väittävät usein, että heidän maansa on poikkeuksellinen tai jopa suurin useissa eri näkökohdissa, kuten kulttuurissa, saavutuksissa tai poliittisissa järjestelmissä. Tämä paremmuuden väittäminen voi joskus johtaa halveksunnan tai paremmuuden tunteeseen muita kansoja ja niiden arvoja kohtaan. Nationalismi voi siten ruokkia kilpailua, konflikteja ja epäluottamusta kansojen välillä, varsinkin kun siitä tulee erilaisuutta tai suvaitsematon.
Äärimmäisen nationalismin kriitikot väittävät, että se voi hämärtää rationaalista ajattelua ja estää globaalia yhteistyötä. Ne herättävät tärkeitä kysymyksiä siitä, pitäisikö itsensä julistaman suuruuden ohittaa järjen ja eettisen käyttäytymisen periaatteet. On ratkaisevan tärkeää löytää tasapaino terveen kansallisen identiteetin ja maailman keskinäisten yhteyksien tunnustamisen välillä, edistää yhteistyötä, ymmärrystä ja keskinäistä kunnioitusta kansakuntien välillä samalla kun vastataan globalisoituneen yhteiskunnan haasteisiin.
Mitä isänmaallisuus on?
Isänmaallisuus on syvällinen emotionaalinen yhteys kotimaahan, jolle on ominaista syvä rakkaus ja omistautuminen syntymäpaikkaa, kasvatuspaikkaa ja kansakuntaa kohtaan, jolle tämä paikka kuuluu. Tämä tunne ulottuu usein pelkkien maantieteellisten rajojen ulkopuolelle ja voi olla juurtunut useisiin näkökohtiin, kuten etnisyyteen, kulttuuriin, politiikkaan ja historiaan. Isänmaallisuus on monitahoinen käsite, johon ei liity ainoastaan aitoa kiintymystä maata kohtaan, vaan myös sitoutumista sen vahvuuksien tunnustamiseen ja puutteiden aktiiviseen korjaamiseen pyrkiessään parantamaan.
Todellinen isänmaallisuus ei sisällä vain sokeaa ylpeyttä maan hyveistä, vaan myös vilpitöntä halua osallistua sen kasvuun ja kehitykseen. Kyse on niiden ainutlaatuisten ominaisuuksien tunnistamisesta, jotka tekevät kansasta erityisen, samalla kun ollaan halukkaita osallistumaan ponnisteluihin korjatakseen sen puutteet ja tehdäkseen siitä entistä paremman. Tämä tasapainoinen lähestymistapa isänmaallisuuteen rohkaisee rakentavaan kritiikkiin ja kansalaistoimintaan, jotka ovat olennainen osa isänmaan rakastamista.
Lisäksi isänmaallisuus on globaali käsite, joka ylittää rajat. Se arvostaa muiden kansojen yksilöiden isänmaallisuutta ja kunnioittaa heidän rakkaina pitämiään hyveitä ja arvoja. Viestinnän ja kaupankäynnin yhdistämässä maailmassa eri yhteiskuntien erilaisten isänmaallisuuden ilmaisujen ymmärtäminen ja tunnustaminen edistää maailmanlaajuista harmoniaa ja yhteistyötä.
Isänmaallisuudella on yhteistä perustaa nationalismin kanssa, koska molempiin käsitteisiin liittyy vahva kiintymys omaan maahan. Isänmaallisuus on kuitenkin yleensä osallistavampaa ja avarakatseisempaa, ja se korostaa muiden kansojen arvon tunnustamisen ja kansainvälisen kunnioituksen edistämisen tärkeyttä. Vaikka nationalismi voi joskus johtaa eristäytymiseen ja omaan maahan keskittymiseen muiden syrjäytymiseen, isänmaallisuus edistää tasapainoisempaa ja toisiinsa yhdistetympää näkökulmaa, globaalin yhteisön arvostamista samalla kun vaalitaan omaa kotimaata.
Lue myös: 10 esimerkkiä isänmaallisuudesta
Nationalismi vs isänmaallisuus: Tärkeimmät erot:
Asenne paremmuuteen:
- Nationalismi: Nationalistit uskovat usein kansakuntien hierarkiaan, sillä he ovat vakuuttuneita siitä, että heidän oman kansansa tulee olla ylimmässä asemassa ja puolustaa objektiivista ylivoimaansa.
- Isänmaallisuus: Patrioottien rakkaus kansakuntaansa kohtaan ei tarkoita, että he pitävät sitä objektiivisesti parempana kuin mitä tahansa muuta kansakuntaa; se on subjektiivista rakkautta maataan kohtaan ja halu sen hyvinvointiin.
Lähestymistapa monimuotoisuuteen ja assimilaatioon:
- Nationalismi: Nationalismi ei suvaitse eroja ja vaatii erilaisten kulttuuristen elementtien yhdistämistä yhdeksi, homogeeniseksi kansalliseksi identiteetiksi.
- Isänmaallisuus: Isänmaallisuus käsittää yleensä suvaitsevaisuuden ja kulttuurien sekoittumisen kansallisvaltion sisällä, arvostaen monimuotoisuutta voiman lähteenä.
Maailmanlaajuinen sitoutuminen ja yhteistyö:
- Nationalismi: Hallituksen nationalistit epäröivät usein ryhtyä globaaliin yhteistyöhön, koska he näkevät geopolitiikan kansojen välisenä nollasummakilpailuna.
- Isänmaallisuus: Patriootit ovat halukkaampia osallistumaan maailmanlaajuiseen yhteistyöhön, mukaan lukien kauppasopimukset ja ajatustenvaihto, uskoen, että tällainen yhteistyö voi hyödyttää molempia osapuolia.
Sotilaallinen asento:
- Nationalismi: Nationalistit kannattavat usein aggressiivista sotilaallista asennetta uskoen, että se voi pelotella kilpailevia valtioita ja mahdollisesti johtaa alueelliseen laajentumiseen, jos havaitaan heikko kansallisvaltio.
- Isänmaallisuus: Patriootit tukevat vahvoja puolustavia sotilasjoukkoja, mutta eivät tue hyökkäyssotia ja korostavat kansakuntansa suojelua laajentumistavoitteiden sijaan.
Usko ylivaltaan:
- Nationalismi: Nationalismi puolustaa tietyn kansallisvaltion objektiivista ylivaltaa tai erehtymättömyyttä ja esittää sitä usein kaiken hyvän ja oikean ruumiillistumana.
- Isänmaallisuus: Isänmaallisuus on subjektiivista rakkautta maata kohtaan ja sen menestyksen toivetta ilman, että se väittää sen olevan parempi kuin maahanmuuttajien tai ulkomaalaisten kulttuurit.
Asenne maahanmuuttajia ja ulkomaalaisia kohtaan:
- Nationalismi: Nationalismi voi johtaa ennakkoluuloihin ei-syntyperäisiä yksilöitä kohtaan, jotka nähdään uhkana kansakunnan perinteille ja kulttuuri-identiteetille.
- Isänmaallisuus: Patriootit voivat rakastaa kansakuntansa kulttuuria ja identiteettiä, mutta eivät luonnostaan usko sen olevan ylivertainen maahanmuuttajien tai ulkomaalaisten kulttuureihin verrattuna, mikä edistää osallistavampaa ja hyväksyvämpää lähestymistapaa monimuotoisuuteen.
Lue myös: Mitkä ovat esimerkkejä keskusteluanalyysistä?
Isänmaallisuuden plussat ja miinukset
Tässä on joitain historiallisia esimerkkejä Yhdysvalloista havainnollistamaan näitä näkökohtia:
Plussat:
- Yhtenäisyys ja kestävyys: Isänmaallisuudella on voima yhdistää ihmisiä, kuten siirtomaa-Amerikan pyrkiessä itsenäistymään Englannista. Jaettu ylpeys maastaan voi innostaa ihmisiä tulemaan yhteen ja kohtaamaan vastoinkäymisiä.
- Kansallinen saavutus: Isänmaallisuus voi motivoida kansakuntaa saavuttamaan merkittäviä saavutuksia, kuten tapa, jolla se toi amerikkalaiset yhteen suuren laman ja toisen maailmansodan aikana, mikä lopulta johtaa voittoon.
Miinukset:
- Poliittinen manipulointi: Patriotismia, kun sitä käytetään pakollisena poliittisena opina, voidaan manipuloida ryhmien vastustamiseksi toisiaan vastaan. Tämä oli ilmeistä Yhdysvaltojen alkuaikoina, kun äärimmäinen isänmaallisuus, jota ruokkivat sodan pelot Ranskaa vastaan vuonna 1798, johti sopimukseen. Muukalais- ja kapinointisäädökset, joka loukkaa perusoikeuksia ja -vapauksia.
- Syrjintä ja epäoikeudenmukaisuus: Historia paljastaa myös isänmaallisuuden synkempiä hetkiä, kuten vuoden 1919 kommunismin pelosta johtuneet Palmerin hyökkäykset, jotka johtivat tuhansien saksalais- ja venäläis-amerikkalaisten maahanmuuttajien epäoikeudenmukaiseen pidätykseen ja karkottamiseen ilman asianmukaista menettelyä. Samoin 127,000 XNUMX japanilaista syntyperää olevan amerikkalaisen internointi toisen maailmansodan aikana Pearl Harboriin tehdyn hyökkäyksen jälkeen osoittaa, kuinka isänmaallisuus voi johtaa vakaviin epäoikeudenmukaisuuksiin.
- Noidan metsästys ja syytökset: McCarthyn aikakausi 1950-luvulla on esimerkki siitä, kuinka isänmaallisuutta voidaan aseistaa. Senaattori Joseph McCarthyn punaisen pelon aikana suorittamien tutkimusten aikana lukuisia amerikkalaisia syytettiin väärin kommunisteiksi tai myötätuntoilijoiksi, mikä johti heidän syrjäyttämiseen ja lailliseen vainoon.
Johtopäätös aiheesta Nationalismi vs isänmaallisuus
Isänmaallisuudella ja nationalismilla on yhteinen perusta rakkaudessa isänmaata kohtaan, mutta ne eroavat toisistaan merkittävästi, mikä johtaa erilaisiin seurauksiin yhteiskunnassa. Patriootit ottavat tyypillisesti kiintymyksensä kotimaahansa subjektiivisena ja sydämellisenä tunteena, jonka juuret ovat ylpeys kulttuuriperinnöstään ja kansakuntaansa määrittävistä arvoista. Toisaalta nationalistit puolustavat kansakuntansa objektiivista ylivaltaa kaikkien muiden yläpuolella, pitäen sitä usein inhimillisen saavutuksen huippuna.
Vaikka isänmaallisuus kerää yleensä positiivisia konnotaatioita, jotka symboloivat tervettä kiintymystä juuriin ja kansakunnan ainutlaatuisten ominaisuuksien arvostusta, nationalismilla on taipumus kääntyä kohti äärimmäisiä asenteita. Nationalismin dogmaattinen usko oman kansakunnan poikkeuksellisuuteen on historiallisesti aiheuttanut haitallisia seurauksia globaalille harmonialle.
Nationalismi on toisinaan liitetty syrjintään, ennakkoluuloihin ja jopa konflikteihin. Vakaumus oman kansansa ylivoimaisuudesta voi johtaa vähemmistöryhmien huonoon kohteluun tai syrjäytymiseen, jota usein ruokkivat muukalaisviha ja etnosentrismi. Lisäksi kansallismielisten agendojen aggressiivinen tavoittelu on aiemmin laukaisenut kansainvälisiä konflikteja ja sotia, kun kansakunnat pyrkivät vakiinnuttamaan valta-asemansa maailmannäyttämöllä.
On ratkaisevan tärkeää tunnustaa, että isänmaallisuus ja nationalismi (nationalismi vs isänmaallisuus) ovat erilaisia, ja yksilöt vaihtelevat siinä, missä määrin he yhtyvät jompaankumpaan tunteeseen. Vaikka isänmaallisuus voi edistää yhtenäisyyttä ja kulttuuriperinnön arvostusta, sitä tulee lieventää globaalilla näkökulmalla, joka kunnioittaa kansojen monimuotoisuutta ja edistää niiden välistä yhteistyötä. Sitä vastoin hallitsematon nationalismi uhkaa jatkaa jakautumista, eriarvoisuutta ja vihamielisyyttä kansainvälisessä mittakaavassa.
Nykyaikana yhteiskuntien on navigoitava isänmaallisuuden ja nationalismin vivahteikkaassa suhteessa ja edistettävä tervettä kansallisen identiteetin tunnetta ja samalla pidettävä mielessä nykymaailmaa määrittävä globaali yhteenkuuluvuus. Tasapainon löytäminen isänmaan rakkauden ja laajemman kansainväliseen yhteistyöhön sitoutumisen välillä on välttämätöntä rauhanomaisen ja osallistavan tulevaisuuden rakentamiselle.
Jätä vastaus